| Matkalle |
|
Matkalla huomioitavaa Kun Valko-Venäjälle saavutaan Vilnan suunnalta, ovat rajamuodollisuudet ensin Liettuan, sitten Valko-Venäjän puolella. Valko-Venäjän puolella tulee täyttää rajamuodollisuuskaavake, jossa kysytään henkilö- ja passitietoja, kutsuvan organisaation sekä hotellin tietoja. Matkavakuutusta kysytään pääsääntöisesti tässä vaiheessa. On hyvä olla Suomesta otettu vakuutus, mutta sen lisäksi tarvitaan vakuutus, joka hyväksytään Valko-Venäjällä. Sellaisen voi ostaa edulliseen hintaan rajalta. Ainoa haittapuoli on se, että tässä saattaa mennä hieman aikaa. Kelvollisen vakuutuksen voi ostaa etukäteen myös esim. Tallinnasta, Suomesta tällaisia vakuutuksia ei toistaiseksi saane. Vakuutusten olemassaolon tarkistamisen suhteen voi rajalla olla jonkin verran vaihtelua, mutta kannattaa siis varautua siihen, että on kaksi vakuutusta. Yksi euro on tätä kirjoitettaessa (11.5.09) noin 3800 Valko-Venäjän ruplaa (BYR). Pääsääntöisesti Valko-Venäjällä pärjää esim. Visa tai Visa Electron korteilla. Matkalle kannattaa kuitenkin kaiken varalta ottaa mukaan myös käteistä, euroja tai dollareita. Automaateista saa korteilla byrejä, jos automaatin jostain löytää, suurimmissa kaupungeissa niitä on suhteellisen helposti löydettävissä. Valuuttaa voi vaihtaa esim. hotelleissa, rautatieasemilla, pankeissa, tavarataloissa ja sekalaisissa vaihtopisteissä. Kaupoissa saattaa voida maksaa kortilla. Toreilla tai busseissa kannattaa tarjota maksuksi pienehköjä seteleitä. Suurin seteli, jonka käsiinsä voi saada, on 100 000 tai 200 000 byriä. Pienin seteli lienee tällä hetkellä 5 tai 10 byriä. Kolikoita ei ole. BYR on valko-Venäjän virallinen valuuttaa, ja pääsääntöisesti vain sillä voi maksaa. Minskissä ja miksei muissakin kaupungeissa kannattaa kokeilla julkista liikennettä. Minskin metro on ohittamaton kokemus (http://en.wikipedia.org/wiki/Minsk_Metro). Metroon pääsee ostamalla viehättäviä violetin värisiä muovipoletteja, joissa on metallia sisällä. Yksi poletti maksaa 600 byriä (alkuvuodesta 2009). Poletti sujautetaan metroporttiin, ja sitten kohti seikkailuja! Bussilippuja voi yleensä ostaa etukäteen kioskilta. Näillä lipuilla pääsee Minskissä myös ratikkaan ja trollibussiin. Reittitaksia (marsrutka) voi myös kokeilla, vaikkapa umpimähkään johonkin suuntaan ampaisten, hinta on näkyvissä auton lasissa. Kartan hankkiminen esim. kioskista on suositeltavaa ennen matkakokeiluja. Metrolla on vaikea eksyä, ainoa haastavampi kohta kahden linjan metrossa on linjojen välinen vaihtoasema. Taksilla ajo on varsin helppoa, vaikkeivät kuljettajat pääsääntöisesti ymmärräkään englantia. Matkan hinta on yleensä tasasumma matkan pituuden mukaan. Lyhyempi matka saattaa maksaa 10 000 byriä, pidempi ehkä 15 000 tai 20 000. Mittaria ei käytetä, koska sitä ei takseissa yleensä ole, ja aikaa menisi turhassa vaihtorahan kanssa puljaamisessa. Hinnan voi perinteiseen tapaan neuvotella etukäteen, mutta se ei ole välttämätöntä. Taksikuskit eivät tähän astisen kokemuksen mukaan ole taipuvaisia huijaamiseen. Kuskit voivat välillä olla jopa hämmästyneitä, jos heille tarjoaa liian suurta maksua tippinä. Liftaamista tai pimeitä takseja ei suositella, ne eivät ainakaan Minskissä taida olla maan tapa. Matkaillessa Valko-Venäjällä kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta. Tämä tarkoittaa esim. valuuttavarannon hajauttamista useampaan kuin yhteen taskuun. Silmätippojen saamista kannattaa välttää baareissa, joskaan niiden tarjoaminen ei liene yleistä. Ihmiset Valko-Venäjällä ovat ystävällisiä ja kohteliaita, kommunikointia saattaa vaikeuttaa heikohko englannin kielen taito, kannattaa kuitenkin yrittää. Aika on sama Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä, eli GMT + 2h. |